Räntäsadehan
se sieltä sitten puski taivasta tummentamaan, mutta hyvillä mielin lähdin
kuitenkin Vauvelssonin kanssa äitiysneuvolakäynnille, josta jo aamullisessa
postauksessa mainitsinkin.
Raskausviikkoja
tänään siis 33+2, eli loppusuora alkaa todellakin häämöttää, vaikkei se
edelleenkään siltä tunnu. Vointi on ollut niin hyvä – ja pakko vielä hehkuttaa –
ja kivuton, että ilman kasvavaa vatsaa koko raskautta ei luultavasti edes
huomaisi.
Koska
muistan vieläkin ihan eläväisen selvästi, miten varhain Vauvelsson laskeutui ja
kiinnittyi lantioon, ja kun ajattelee ettei sillä saralla ilmeisestikään ole
tapahtunut vielä kerrassaan mitään, oli pakko kysellä terkalta, meneekö tämä
nyt ihan nuottien mukaan. Kuulemma menee.
Terkan
mukaan on hyvin tavallista, että ensisynnyttäjien vauvat laskeutuvat ja
kiinnittyvät uudelleensynnyttäjien vauvoja aiemmin, ja että joissakin
harvinaisissa tapauksissa uudelleensynnyttäjien vauvat eivät kiinnity tai
laskeudu ennen, kuin synnytys käynnistyy. Mitä enemmän raskauksia, sitä
ylempänä vauvat pysyttelevät – vaikka toisin luulisi. Tämä taas terkan mukaan
on seurausta siitä, että edellisen raskauden jäljiltä kroppa on ehtinyt jo
venyä ja paukkua sen verran, mitä sen h-hetkeen mennessä kuuluukin, eikä sillä
ole sillä saralla yhtä suurta työtä – ainakaan, mikäli edellisestä raskaudesta
ei kovin kauaa ole.
Aina
voi näköjään oppia jotain uutta. :)
Sitten
hieman näistä jokaisen äitiysneuvolakäynnin yhteydessä otettavista kokeista:
-
Painoa tällä erää 73,75g ja muutos edelliseen kertaan verrattuna
+175g. Painon nousu on tässä raskaudessa ollut huomattavasti vähäisempää ja
tasaisempaa, kuin Vauvelssonia odottaessani. Siihen tietysti vaikuttaa juurikin
Vauvelssonin olemassaolo; ei sitä ehdi laakereillaan lepäilemään samaan tapaan
puhumattakaan siitä, että voisi istua tauotta mässäilemässä, jos vain siltä
tuntuu.
-
Turvotusta ei ollut.
-
Verenpaineet 102/67 – kuulostaa kenties kovin alhaiselta,
mutta minulla ne ovat tavallisestikin tätä luokkaa, eli siten ajatellen oikein
hyvä.
-
Pissanäyte oli puhdas.
-
Hemoglobiini oli 106, noussut edellisestä kerrasta
neljällä. Hitaasti mutta varmasti siis näköjään on kasvussa, mikä on todella
hyvä. Terkkari se ainakin jaksaa tsempata ja uskoa siihen, että kyllä ne sen
tavallisen (siis ei-raskaudenaikaisen) anemiarajan yläpuolelle vielä ennen
synnytystä saadaan.
-
Kohdunpohjan korkeus 31cm. Keskikäyrän ja yläkäyrän välissä
menee, ja kasvu on ollut tasaista. Suunnilleen samoissa lukemissa mennään kuin
Vauvelssonia odottaessanikin, mutta kasvu on ollut tällä kertaa tasaisempaa –
Vauvelssonin kohdalla käyrä pomppi vähän sinne sun tänne. Joskin tällä erää
mittaajakaan ei ole vaihtunut…
-
Raivotarjonnassa vauva on jo jonkin aikaa ollut.
-
Vauvan sydänäänet olivat tasaiset ja hyvät, 145:n tienoilla
pulssi pysytteli.
-
Liikkeitä tuntuu – ja näkyy – pitkin päivää. Hyvinhän tämä pikkuinen
liikkumaan pääseekin vielä, kun ei ole kiinnittynytkään. :)
Oli
puhetta loppuraskauden lääkärintarkastuksesta. Jos ei mitään erityistä ilmene,
se tehdään ihan vain neuvolassa. Jos taas on tarvetta painoarviolle (jonka
mahdollisuudesta hermoilin jo alkuraskaudessa, sillä tulevan vauvan isä on itse
ollut viisikiloinen syntyessään, mikä kauhistutti minua jo etukäteen) niin
sitten vain lähetettä äitipolille. Tässä vaiheessa tosin näyttää siltä, että
millekään erityiselle ei ole tarvetta; kaikki vaikuttaa hyvältä, kaikin puolin.
Juteltiin
synnytyksestäkin, terkkari kyseli tunnelmiani tulevasta ja jo takana olevasta
synnytyksestä. Hyvä mielihän minulla tästä aiemmasta on, ja ajauduinkin
pohtimaan, mikä teki tuosta synnytyksestä hyvän, ja miten kokemukseni vaikuttaa
tulevaisuudessa häämöttävän synnytyksen ajatteluun ja odotteluun. Avoimin
mielin mennään, ja katsotaan, mikä sitten milläkin hetkellä tuntuu parhaalta.
Puhuttiin
myös sairaalassaoloajasta. Tällä kertaahan se on edellistä lyhyempi, mikäli
kaikki vain menee putkeen. Tämä onkin hyvä, sillä Vauvelssonin synnyttyä tunsin
suoranaista ahdistusta koko sen lopun ajan, mitä sairaalassa vietimme, ja
kaipasin suunnattomasti ihan vain oman kodin rauhaan. Hassua, miten erilaisia
ihmiset ovat; jotkut tuntuvat suorastaan nauttivan sairaala-ajastaan, minä taas
nautin sydämeni kyllyydestä juuri kotiutumisesta. Tällä kertaa tunne on varmaan
vieläkin voimakkaampi, kun on joku, joka odottaa…
Ikävöin
sitä, että saan tehdä asiat omaan tahtiini – ja ettei kukaan lappaa ovesta
sisälle kyselemään vointiani tai imetyksen sujumista tai mitään muutakaan,
ellen itse tahdo niin. Sitä, että oleskeluani ei rajoiteta johonkin tiettyyn
tilaan (tässä tapauksessa synnytysosastolle, josta vauvaa ei saanut viedä edes
alakerran kanttiiniin) – vaan että voin ottaa vauvan, ja mennä niin halutessani
istumaan vaikkapa kahvilaan.
Tiedättekö,
ruokakauppaan meno Vauvelssonin syntymän jälkeen oli minulle ihan uudenlainen
kokemus. Minä ihan oikeasti nautin siitä, että pääsin ulos – ja että näin
ihmisiä. Muitakin, kuin sairaalan henkilökuntaa tai sairaalan aamutakkeihin
sonnustautuneita ihmisiä.
Olin
ajatellut, että terkka tyrmää minut typerine ajatuksineni, mutta hyvinhän se
tuntui mietteitäni ymmärtävän. Mainitsi poliklinisen synnytyksen
mahdollisuudestakin, joskin koen, että tuosta sairaala-ahdistuksestani
huolimatta on parasta, että nuo pari ensimmäistä vuorokautta viettää siellä,
missä apu – jos sellaista tarvitaan – on todellakin hyvin lähellä.
Tällaista
tällä kertaa, seuraava neuvolakäynti onkin sitten vasta ensi kuun puolella. Hyvillä
mielin sitä kohti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Turhien mainosten ja roskapostirobottien varalta toistaiseksi käytössä sanavahvistus.
Kiitos kommentistasi!