Illalla
räntä muuttui lumeksi, ja lumipeitteen maassa näinkin ikkunasta heti
herättyäni, mutten siltikään jotenkin kuvitellut, että lumilapiolle tulisi näin
huhtikuun puolessa välissä käyttöä. Tämäkö se nyt on se keväinen ilma ja tätäkö
tarkoittaa meillä se ilmaston valtava lämpeneminen, josta joka puolella
vaahdotaan? En toki halua jälkimmäistä asiaa tai sen vakavuutta mitenkään
vähätellä, mutta huvittaa vain jotenkin: jääkausihan täällä lähinnä näyttää
olevan alkamassa.
Koira
on nyt joka tapauksessa käytetty aamun ensimmäisellä lenkillä. Lenkkarithan
siellä kastui (minä neropatti se en osaa valita edes oikeanlaisia jalkineita
koipieni peitoksi) mutta ilma oli muuten oikein hyvä, ja olihan lumesta sentään
jotain hyötyäkin: kerrankin koira ei ollut yltä päältä ravan ja mudan peitossa,
eikä kotiintulon jälkeen tarvinnut ensimmäiseksi ruveta suorittamaan minkään
valtakunnan pesuoperaatioita.
Vauvelsson
nukkua tuhisee vielä, ja toivottavasti nukkuukin vielä jonkin aikaa. Raukka oli
taas illalla ihan poikki, eiliset päikkärit kun jäivät kerrassaan puolitiehen… Liiallinen
valvominen näkyy meillä yleensä yön katkonaisuutena, mutta tällä kertaa tyttö
heräsi itkeskelemään vain kertaalleen ja jatkoi taas pian uniaan. Levotonta
nukkumistahan tuo muuten näyttäisi olevan; välillä pinnasängyssä nukutaan
poikittain, välillä pää jalkopäässä, välillä konttausasennossa,… Eli on se
kuulkaa hyvä, että pinnasängyssä on tuollaiset korkeat laidat.
Tämä
päivä on muuten alkanut tosi terveellisissä merkeissä, kiitos vain
eilispäiväisille markkinoille, joille raahasin itseni huonosta ilmasta
huolimatta – ja kiitos sille karkkikioskin pitäjälle, joka myi niin herkullisen
näköisiä lakuja, että nams… Niitä olen siis tälle aamua ehtinyt mussuttaa kera
koiran, jonka voisikin nimetä uudelleen osuvasti vaikkapa Sokerikirsuksi.
Tästä
nyt jos sitten lähtisi haukkaamaan jotain oikeasti terveellisempää apetta, ja
palaisi päivällä vaikka pohdiskelemaan lisää syntyjä syviä… Oikein ihanaa
huomenen jatkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Turhien mainosten ja roskapostirobottien varalta toistaiseksi käytössä sanavahvistus.
Kiitos kommentistasi!